Paskaduuni, mutta minkäs teet? tulee olemaan joskus tulevaisuudessa kirjoittamani kirjan nimi. Kirjoitan sen vasta sitten kun olen vaihtanut työpaikkaa... =D

Tänään on nimittäin taas kerran saanut huomata kuinka työ ei koskaan lopu vaikka sitä tekisi kuinka paljon. Samalla on tullut todettua myös, että pikkupomot eivät myöskään ole koskaan tyytyväisiä, vaikka kuinka ahertaisi yli- ja lainatullakin ajalla. Olen tänään juossut tukka putkella paikasta toiseen, istunut puhelimessa useita tunteja ja takaraivossa jyskyttää koko ajan muistutus siitä, että lisää pitää tehdä. Parin viikon kuluttua pitäisi nimittäin saada lukijoille erikoisnumero, johon pitäisi ehtiä kirjoittaa juttuja muutaman sivun verran. Ne pitäisi ehtiä tehdä tavallisen työn ohella... Kyllä, onnistuu varmaan... NOT!

Ilmoitin jo eilen pikkupomolle, että tällä viikolla on pakko keskittyä tuon erikoisnumeron juttuihin, jos haluan ehtiä saada jotain siihen valmiiksi. Tänään hän kuitenkin ilmoitti, että pitää tehdä sitä ja tätä ja tuota, mutta ei erikoisnumeron juttuja. Samaa rataa näyttää olevan tulossa koko loppuviikon... No, pitänee toivoa parasta ja ajatella, että onhan mulla vielä ensi viikko aikaa...

Joku tietenkin miettii, että miksi täällä asiasta valitan, että käyttäisin tämänkin ajan tehokkaammin tehden juttuja, mutta pakko on välillä hengähtää edes muutaman minuutin ajaksi. En ole pitänyt ruoka- taikka muita kahvitaukoja tänään (tosin en eilenkään, enkä viime viikolla tai sitä edeltävänä viikkona jnp.), joten välillä on vain pakko lopettaa jutun kirjoittaminen ja suoltaa itsestään kaikki paska olo ulos, jotta pystyy taas kirjoittamaan kunnolla. Näin se vain menee...

Oli töitä sitten kuinka paljon, niin tänään menen kuitenkin tallille. Pipsaa pitää käydä juoksuttamassa liinassa hiitin ja vapaapäivän jälkeen. Viimeksi olo oli kuin ympärikännissä olevalla, kun Pipsa kiltisti ravasi ympyrää mun ympärillä ja mä vaan seisoin samalla paikalla =) Kunhan en rojahda selälleni, niin kaikki hyvin =)