Nyt on ollut tavanomaistakin kiireisempää, sillä olen joutunut sopimaan ja suunnittelemaan ulkomaan työmatkaa, samalla kun teen normityöt. En lähde kuin vain Uumajaan pariksi päivää, mutta sopiminen haastateltavien kanssa merenkurkun toiselta puolelta on haastavaa...

Ei olisi lainkaan huvittanut lähteä, sillä olen nyt neljänä keväänä peräkkäin ollut juuri samaan aikaan samaisella työreissulla, mutta minkäs teet. Pakko olla vaan ilonen, että töitä on! Valitettavasti tämä reissu taitaa olla edellisiä tuskaisempi, sillä paatti, jolla menen yli on surkea rahtilaiva, jossa ei ole edes kunnon oleskelutiloja =( Ja matka kestää 4,5 h!!! Kunhan löytyisi edes yksi nurkka, jonne käpertyä nukkumaan...

Suurempia shoppailusuunnitelmia ei kannata edes ajatella, sillä vuorokaudet on niin buukattu täyteen työtä, että todennäköisesti nukun sitten vuorokauden putkeen, kunhan pääsen kotia...