Sain inspiraation käytyäni ystäväni blogia lukemassa, ja muuttelin omankin blogini pohjaa. Laskuri ei tunnu toimivan, joten siihen saan paneutua kunhan jossain vaiheessa ehdin. Vaihtelu tosiaankin virkistää, tuntuu jotenkin piristävältä kirjoitella uuden näköisille sivuille =D

Tänään tuumin "karkaavani" töistä hieman aikaisemmin... Onhan huomenna kuitenkin itsenäisyyspäivä, mikä tarkoittaa samaa kuin vapaapäivä! Tosin pidän loppuviikon vapaata, ja käytän rästivapaitani kunnollisen vapaan pitämiseen. Välillä on pakko hengähtää ihan rauhassa muutaman päivän ajan.

Tosin hengähtäminen on tässä tapauksessa erilainen käsite. Lähden lauantaina pääkaupunkiin jouluostoksille. Ensin ravaan koko päivän ostoksilla, ja illalla mennään Jokerit-peliin. Sunnuntaina sitten pirteänä tallustelen messukeskukseen yhdeksän aikoihin aamulla katsomaan Voittaja-näyttelyyn osallistuvia bullmastiffeja. Muita rotuja en yleensä jaksa pitempään seurata.... Bullmastiffeissa on ihan tarpeeksi seuraamista kun niitä on sunnuntaille ilmoitettu 51 kappaletta mukaan. Omat tyttöni jäävät tällä kertaa kotiin. Rompulasta tuli elokuussa Suomen muotovalio (HIPHEJ!!!!), joten neiti saa jäädä ansaitulle eläkkeelle (jollen saa inspiraatiota lähteä ensi kesänä Ruotsiin hakemaan Ruotsin muotovalio-titteliä...). Arska taasen on niin kääpiö ettei se näyttelyissä pärjää. Tullaan me Arskan kanssa silti huvikseen käymään parissa näyttelyssä ensi vuonna... ainakin Vaasassa käydään bongaamassa systeri, veli ja äityli.

Nuo koiranäyttelyt ovat sitten kummallinen juttu. Edesmenneiden dobermannini ja tanskandoggini kanssa kävin vain muutaman kerran näyttelyissä eikä touhu kiinnostanut lainkaan. Sitten kävin Arskan kanssa muutamaan otteeseen, mutta kun kääpiö ei pärjännyt, niin koko näyttelytouhu tuntui ankealta. Sitten ilmoitin Rompulan huvikseni näyttelyyn, ja neiti oli heti rotunsa paras, ja tunne oli aivan mahtava. Sen jälkeen näyttelyissä käyminen onkin ollut hauskaa. Taitaa se olla niin, että on pakko saada hieman myönteistä palautetta, niin homma tuntuu ihan erilaiselta. Nyt olisi löydettävä se uusi pentu taloon, jonka kanssa pääsisi myös näyttelyissä pärjäämään.... =D