Ei auttanut tyttöjen aktivointi aamulla tokoliikkein ennen kuin lähdin töihin... päinvastoin. Eilen kun tulin illalla töistä kotiin siivo kämpässä oli aivan mieletön. Siinä ei ollut itku kaukana, kun katsoi mitä ne apinat olivat tehneet. Oli ihan pakko mennä pihalle hetkeksi rauhottumaan...

Olen kovasti tuumannut, miksi nuo tytöt riehuu tuolla tavalla ja tuhoaa. Ne aloitti tuon sen jälkeen kun saikkuni päättyi. Eli kun olin ollut niitten kanssa kuusi viikkoa kotona, niin sen jälkeen eivät ole halunneet olla yksin kotona päivisin. Välillä tuhoja tehdään enemmän ja välillä on päiviä ettei tehdä mitään. Mutta en tiedä mikä laukaisee sen tuhoamisvimman...

Eilen illalla mentiin luontopolulle lenkille. Kymmenisen kilometriä ravattiin metsässä. Tytöt olivat vielä irti, joten juoksivat välillä kun hullut metsässä. Ja mä yritin tarpoa sitä polkua pitkin... Polveni väänsin tietenkin kun piti kävellä eteenpäin ja samalla katsoa taaksepäin, että missä ne otukset juoksee. Illalla minä olinkin sitte ihan poikki, ja pääsin pelkällä tahdonvoimalla yläkertaan nukkumaan kun polvea pakotti niin paljon. Mutta väsyneitä oli kyllä tytötkin. Molemmat sammu sohvalle kun tultiin lenkiltä, ja jaksoivat hädin tuskin ulos pissalle yöllä =) Toivottavasti tuo nyt auttoi tuhoamisvimmaan.... Aamulla kuitenkin tein kaiken suuressa hiljaisuudessa ja rauhallisesti, eli yritin viimeiseen asti välttää tyttöjen riehaannuttamisen. Sinne ne jäivät sohvalle ihmetteleen kun lähdin töihin... millanen siivohan tänään on kun tulen kotiin?

Lopuksi vielä kuva Rompulasta eilisen lenkin jälkeen. Vielä ei tummussa näy väsymisen merkkejä, mutta viisi minuuttia myöhemmin vain kuorsaus kuului... =D