Takana on todella raskas viikko ja saa pinnistellä, että saa pidettyä silmiä auki...
Eli neljänä päivänä peräkkäin ajoin pääkonttorille töihin klo 8:ksi aamulla. Se tarkoitti sitä, että nousin viideltä ylös, jotta ehdin lenkittää ja ruokkia tytöt sekä ajaa 110 kilometrin päähän. Tätä tein neljä päivää peräkkäin, ja aamu-unisena oli tosi suuri ongelma nousta viideltä ylös sängystä...
Ja viikonloppuna aloitin sitten opiskelut. Eli kun nuo maisterin paperit sain vihdoin yliopistolta, niin päätin aloittaa opiskelut uudestaan, ja ihan uuteen ammattiin. Nyt aloitin sitten opiskelut koirahierojaksi =) Ajelin sitten lauantaina ja sunnuntaina edes takaisin koululle, jonne oli matkaa hieman päälle 200 kilometriä yhteen suuntaan. Eli onpahan tullut ajettua nyt viimeisten kuuden päivän aikana ihan tarpeeksi!
Mutta opiskelun takia ajoi ihan mielellään ja vaikka ekalla lähijaksolla tulikin paljon teoriaa, niin se oli hyvin mielenkiintoista. Nyt pitäisi seuraavaan lähiopetusjaksoon mennessä (joka on neljän viikon kuluttua) oppia koiran luusto ja lihaksisto... sekä suomeksi että LATINAKSI!! Mulla on kyllä täysi työ oppia nuo luiden ja lihasten nimet suomeksi jo, joten kauhulla odotan, että miten ne latinankieliset nimetkin mahtuvat blondin päähän... No, pitää vain joka ilta opiskella osa kerrallaan, niin toivotaan, että jotain tarttuu päähän.
Lähiopetusjaksojen välissä meidän tulee hieroa sitten koiria. Ekat hierottavat meillä oli jo sunnuntaina koululla, joten vauhdilla tässä mennään eteenpäin. Mutta eipä tätä työtä muuten opi, jollei harjoittele!
Opiskeluvuoden aikana on sitten hierottava 40 eri koiraa, ja jokaista 2-3 kertaa. Eli vuoden aikana on hierottava noin 120 kertaa, jotta voi valmistua (tietenkin on selviydyttävä tenteistäkin!). Lisäksi on hankittava projektikoira, jota hierotaan viikottain ja seurataan miten hieronta muuttaa koiraa, tai muuttaako lainkaan. Projektikoiraksi sai ottaa myös oman koiransa, joten voi olla, että Arska pääsee asiakkaaksi. Rompula olisi muuten päässyt, mutta kun sillä on leikkaus huomenna, niin sen jälkeen ei pysty heti samalla viikolla hieromaan, niin "projektin" aloittaminen siirtyisi eteenpäin, ja aikaa tässä ei hirveästi ole...
Nyt on alkanut jo niiden 40 koiran etsintä, sillä jostain on saatava asiakkaita, joita hieroa. Hyvät ystäväni ovat jo luvanneet koiransa mulle hierottavaksi, joten tällä hetkellä koossa on jo 12 koiraa, mutta lisää pitää löytää... Toivon mukaan sana lähtee kiertämään, niin eiköhän loputkin koirat löydy...













Kommentit