Täällä on sitten ollut hiljaista kun vietin talvilomaani. En viitsinyt haaskata lomaani koneen ääressä istumisella, joten tännekään ei tullut koko aikana mitään uutta. Koko loman aikana en käynyt kuin kaksi kertaa koneella, ja niistä toisella kerralla tein vain koulutehtäviä =) Loman aikana huomaa, että ei sitä olekaan koukussa nettiin, ihan hyvin pystyi olemaan poissa =D

Loma alkoi koululla. Arskakin oli toisena koulupäivänä mukana ja harjoittelin hierontaa sillä. Opeteltiin nivelten artikulaatio / mobilisointi, joka tekee kuulemma hyvää liikeradoille. Eteenkin nivel- ja lonkkavaivaiset koirat tarvitsisivat artikulaatiota säännöllisin väliajoin. Arskallahan on kyynärät ykkösiä, ja sieltä kuuluikin inhottavaa rutinaa kun tuota artikulaatiota tehtiin. Opettaja kuitenkin rauhoitteli, että kun artikulaatiota tehdään säännöllisesti, niin rutina häipyy, kun liikeradat laajenevat eikä nivelet enää hankaa mihinkään. Joten Arskalle on luvassa lisää artikulaatiota =)

Sitten Arska kävi myös studiokuvauksissa Studio Sundellissa. Täällä käytiin Rompulan kanssa viime vuonna, joten nyt oli Arskan vuoro. Kuvaukset ovat samalla osallistuminen vuoden lemmikkikuvakisaan. Tosin tänä vuonna esiraati valitsee noin 10 osallistujaa kaikista kuvattavaista. Joten tuskin päästään kisaan mukaan, mutta se nyt ei ollut kuvauksen päätarkoituskaan. Arskan kuvia voi käydä ihastelemassa täältä. Näillä näkymin suurennan tuon kuvan numero 8, sillä se on samantyyppinen kuin Rompulankin suurennos, niin sopivat sitten kivasti vierekkäin.

Olin ajatellut, että Arska ei uskalla tuolla pahemmin liikkua ja mietittiin systerin kanssa, että se on varmaan ihan panikoivan näköinen kuvissa, mutta noista tuli ihan hyviä kuvia. Ei Arskaa haitannut lainkaan studio, jossa oli kummallista rekvisiittaa sivuilla, suuret valot ja ihmeellinen valkoinen paperilattia =) Neiti oli todella kiltisti ja toimi kuin unelma. Sen kun käskytti paikoilleen, niin siinä neiti istui/seisoi/makasi kunnes piti vaihtaa asentoa. Olin hieman yllättynyt, mutta tosi ylpeä neidistä! Arkuutta ei ollut lainkaan. Olen miettinyt, että ehkä sekin johtuu siitä, että se on nyt talon ainoa koira ja raahaan sitä tosiaan mukanani kaikkialle. Kai se arkuus vähemmälläkin vähenee =)

No, ei se loma sitten ollut vaan ruusuilla tanssimista. Arska aloitti kauhean köhimisen keskiviikkoiltana ja torstaina sitten soitin lekuriin, joka totesi, että oireet kuulostavat kurkunpään tulehdukselta. Neiti sai sitten kolme päivää rimadyliä, ja köhinä tosiaan väheni. Nyt se köhii muutaman kerran vain juostuaan jonkin matkaa, mutta soitan vielä lekurille tänään ja kyselen pitääkö antaa jotain muuta vielä, jotta viimeisetkin köhinnät saadaan pois. Pitää sitten lekurillekin mennä kuitenkin ensi viikolla uusimaan rokotukset, joten siihen mennessä pitää olla neiti terveenä. Todennäköisesti neiti sai koululla kylmää, kun jouduin hieromaan sitä aulassa, jossa veti jonkin verran.

Lomailun viimisinä päivinä shoppailin vielä Riikan kanssa sekä kävin katselemassa kun Petu kävi samoissa studiokuvauksissa kuin Arskakin. Oli mukava katsella toistakin toimivaa bullmastiffia studiossa, joten taitaa tälle rodulle nämä kuvaukset ja filmaukset olevan helppoa kamaa =)

Muuta ei sitten oikeastaan tullutkaan loman aikana tehtyä. Paljon nukkumista ja käsitöiden tekoa, vaikka en saanutkaan mitään valmiiksi. Jostain kumman syystä aloittelin vain monta uutta projektia... saas nähdä koska ne valmistuvat =)