Torstaina käytiin Ainon kanssa testaamassa ensimmäistä kertaa verijälkeä. Pirpana käyttää aina niin tehokkaasti nenäänsä, joten ajattelin, että jäljen seuraaminen voisi siitä olla hauskaa.

Saatiin koirakerhomme kautta tietoa eräästä naisesta, jolla on muutama kymmenen jälkivaliota ja hän lupasi opettaa ja tehdä meille verijäljen.

Huristeltiin sitten metsään, ja kävin Maritan kanssa metsässä oppimassa jäljen teon. Nyt olen siis itsekin sellaisen tehnyt opastuksella, joten ensi viikolla voin tehdä jäljen ihan itse :) Monia asioita piti ottaa huomioon, joita ei ollut tullut edes ajatelluksi.

Jäljen tehtyä, niin haimme Aikun paikalle. Ainolla meni alku hieman ihmettelemiseen, että miksi noi kaikki muut ihmiset seisoo tuolla mamman takana ku me ollaan metsään menossa? ;) Mutta kun neiti äkkäs homman, niin kaikki karvat nousi pystyyn ja pirpana lähti jäljestämään...

Kuulemma on hyvin tavallista, että koirilla nousee karvat pystyyn kun verijäljen haistavat, mutta Aikku oli kyllä niin hauskan näköinen vaeltaessaan piikkisikamaisella turkilla meneen :)

Välillä piti pysähtyä tuijottamaan niitä muita jotka meitin takana lompsivat katselemassa, että osaako se ranskis kyllä jäljestää :D

Kyseinen metsämaasto ei ollut Aikulla kaikkein sopivin, sillä siinä oli paljon korkeuseroja ja hirmuisesti kuoppia ja mäkiä. Seuraavilla kerroilla mennään hieman tasaisempaan metsään, ettei Ainon energia mene etenemiseen, vaan se saa keskittyä ihan kokonaan jäljestämiseen. Kuten kuvasta näkyy, pientä ranskista ei välillä ollut edes löytää kun nenä maassa mentiin mättäiden yli ja jopa ali... :)

Jälki ei ollut kuin vajaa 150 metriä, mutta sen pitempi se ei saa ollakaan ekoilla kerroilla. Hyvin pirpana suoriutui ja saatiin ihan kehut, että kyllä nenä toimii, nyt vaan pitää harjoitella lisää :)

Verijälkeä ei saa tehdä kuin korkeintaan kerran viikossa, joten nyt pitää odottaa jonkin aikaa. Ehdin hyvin ostaa verta kaupasta ja yrittää hankkia kaadoksi kunnon sorkka. Nyt ekalla kerrallaa meillä oli muita herkkuja kaatona :)

Väsyttävää hommaa tuo nenän käyttö ainakin on, sillä duracellpupu meni heti kotiin päästyä kuorsaamaan sohvalle eikä koko iltana ja yönä liikkunut enempää kuin ruokakupille ja pari kertaa ulos pikapisulle :) Seuraavana aamunakin saatiin nukkua ihan rauhassa ilman Ainon joka-aamuista kello viisi herätystä :) Jäljestäminen on siis huomattavasti tehokkaampaa kuin 10 kilometrin lenkkeilyt!

Marita tekee meille puolentoista kuukauden kuluttua uuden jäljen, jolloin hän "tarkistaa", että ollaanko harjoiteltu ja edetty osaamisessa. Maritan mielestä Ainolla riittää taitoa ja hinkua, joten jos rutiinia vaan tulee lisää, niin kuulemma meidän kannattaisi osallistua ihan virallisiin kokeisiin! Enpä nyt tiedä... oishan se näky ku ranskis olis virallisissa kokeissa :D No, harjoitellaan ainakin ja katsotaan tykkääkö Aino pitemmälläkin tähtäimellä tästä :)

Muutenkin on nuo harjoittelut sujuneet loistavasti, sillä Adah sai päättötodistuksen pentukoulusta 7 kuukauden ja yhden viikon vanhana! Kouluttaja sanoi, ettei hänellä ole enää mitään opetettavaa meille, että me toimitaan yhdessä niin loistavasti, että nyt on pakko siirtyä tokon alokasryhmään. Mä oon todella ylpeä Adahsta, sillä me ollaan pentukouluporukan nuorimpia osallistujia, ja saatiin nyt jo siirto isojen ryhmään! :) Saas nähdä miten meidän siellä käy... passittavatko meidät takas pentukouluun... :D

Huomenna menen sitten kehäsihteeriksi ryhmikseen. Muutoksia tuli sen verran, että pääsenkin kirjoittamaan arvosteluja norjalaisen tuomarin kehään. Kehässä oli monta eri rotuista mäyriksistä dalmatialaisiin, joten tuleepa taas nähtyä paljon... Arvosteltavia koiria oli taas lähemmäksi 90, joten saapi kirjoittaakin ihan urakalla... :)